Tietoa minusta

Olen työskennellyt toimintaterapeuttina kuuden vuoden ajan. Taustaltani olen kuntoutukseen suuntautunut lähihoitaja, ja ihmisten tukeminen arjessa on ollut aina minulle tärkeää.

Terapeuttina olen sinnikäs rinnalla kulkija – lempeä, läsnäoleva ja kannustava. Haluan olla mukana tukemassa asiakkaitani heidän omilla poluillaan, edistämässä toivottua muutosta ja vahvistamassa tunnetta omista voimavaroista. Uskon, että onnistumisen kokemukset syntyvät ennen kaikkea luottamuksellisessa ja aidossa vuorovaikutuksessa.

Työskentelen kaikenikäisten asiakkaiden sekä heidän läheistensä kanssa. Yhteistyö asiakkaan verkoston kanssa on minulle tärkeää, sillä kuntoutus ei tapahdu tyhjiössä – parhaimmillaan se kietoutuu osaksi arkea ja koko elinympäristöä. Uskon, että jokaisella on oikeus tulla kuulluksi ja kohdatuksi omana itsenään.

Minulle on tärkeää vaalia ihmisten ainutlaatuisuutta ja nähdä erilaisuus vahvuutena. Olen kiinnostunut siitä, miten jokainen voi elää omannäköistä elämää – omista lähtökohdistaan käsin. Kohtaamiset asiakkaiden kanssa ovat myös minulle mahdollisuuksia kasvaa ja haastaa omia näkökulmiani.

Terapeuttina haluan mahdollistaa osallisuutta, merkityksellisiä hetkiä ja arkea, jossa omat vahvuudet ja kiinnostuksen kohteet pääsevät esiin. Kuntoutuminen ei ole vain yksilön prosessi – se on myös ympäristön muutos, jossa yhdessä rakennamme uutta

Koulutukset

★ Psykoterapeuttiset valmiudet 30 op, 2024

★ Rajataitotyöpaja Auttavat rajat. Pohjois-Pohjanmaan             kesäyliopisto, 2023
★ Kehityspsykologia 5 op, 2023

★ Aistimodulaatio – aistien hyödyntäminen toimintaterapeutin mielenterveystyössä 5 op, Turku Amk 2022

★ Toimintaterapeutti AMK, 2019

★ Lähihoitaja, kuntoutus

 

Tietosuojaseloste

Tietosuojaseloste 10 1 25 Pdf
PDF – 84,3 KB 93 latausta

Omavalvontasuunnitelma

Omavalvontasuunnitelma 10 1 25 Pdf
PDF – 77,6 KB 90 latausta